tiistai 12. huhtikuuta 2016

Lentomme lähti kello seitsemältä aamulla Helsingin lentokentältä, Amsterdamiin saavuimme noin. kahden ja puolentunnin kuluttua ja siellä odottelimme noin kuusi tuntia lentoa Belfastiin.
Saimme molemmilla lennoilla hieman syötävää ja juotavaa ilmaiseksi.
Belfastiin saavuttuamme odotimme hetken bussia ja sen saavuttua aloitimme matkamme Derryyn. Bussikuski oli hyvin puhelias ja kertoi meille paljon Belfastista ja Pohjois-Irlannista itsestään.
Kaikkialla oli todella kaunista ja vihreää. Näimme paljon peltoja ja lampaita matkan varrella.

 

Kun saavuimme Derryyn bussikuski soitti meille taksin ja jatkoimme matkaa majataloon. Taksikuski oli hyvin avulias ja vaikkemme tarkkaa osoitetta tienneetkään auttoi meidät perille.
Paikan löydettyämme tuli matkaan kuitenkin mutka, sillä vanhat asukkaat eivät olleetkaan vielä lähteneet. Onneksi kuitenkin majatalon omistaja antoi meille toisen asunnon eri majapaikasta.


Tiistaina menimme kymmeneksi Northwest Regional Collegeen tutustumaan koulun henkilökuntaan. Näimme myös työpaikkojen pomot, joiden kanssa tulemme työskentelemään. 
Söimme hieman aamupalaa samalla kun tutustuimme toisiimme. Jälkeenpäin Sini lähti tutustumaan Primrose kahviloihin, ja leipomoon, jossa hän tulee työskentelemään. Johanna taas lähti tutustumaan Browns ravintoloihin. Browns in Town olisi lähempänä meitä, mutta hän menee kaukaisempaan Brownssiin työskentelemään.
Aloitamme työt vasta torstaina ja saimme sovittua molemmille samat vapaapäivät.
Huomenna menemme tutustumaan lisää kouluun ja saamme osallistua joillekkin tunneille.


Kävimme vielä iltapäivällä kävelemässä läiseudulla ja tässä hieman kuvia Derryn maisemista:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti